Motowiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Boet van Dulmen, syntynyt 19. toukokuuta 1948, Ammerzooden, Alankomaat (Gelderland), oli eräs maansa "kolmesta suuresta" RR-kuljettajasta. Hän ei pitkän uransa aikana pystynyt saavuttamaan tallipaikkaa, eli saanut käyttöönsä kilpailukykyistä kalustoa, mutta oli tunnettu erityisen taitavana sadekuljettajana - mitä pidetään kuljettajan ajolahjojen osoituksena. Hän osallistui ensi kertaa WGP-osakilpailuun Suomen Imatran Ajoissa vuonna 1975, ja siellä hän myös saavutti ainoan WGP-osakilpailuvoittonsa vuonna 1978 500ksm-luokassa. Boet van Dulmen jatkoi kilpauraansa aina vuoteen 1986 asti, jonka jälkeen hän keskittyi leipätyöhönsä kuljetusalalla.


Tavallisesti MotoWikiin kirjoitettujen tekstien tekijänoikeudet ovat niiden kirjoittajilla ja Motot.netillä on oikeus julkaista tekstejä vapaasti Motot.net-sivustolla. Kyseisten tekstien julkaisemiseen muualla tarvitaan kirjoittajien lupa.

GNU Free Documentation License

Tämä artikkeli on poikkeuksellisesti kirjoitettu GNU Free Documentation License ehtojen mukaisesti. Tätä huomautusta ei saa poistaa ellei GFDL-ehtojen mukaista sisältöä poisteta.

Tämän artikkelin lähde: Wikipedia

Lue lisää GFDL:n käytöstä MotoWikissä...

Varaosat kaikkiin mopoihin Mopo Sportista